Tule mukaan tiimiimme!
Olemme Friends & Brgrs ja teemme hampurilaisia ja ranskalaisia kotimaisista, tuoreista raaka-aineista paikan päällä ravintoloissamme.
Etsimme jatkuvasti lisää mahtavia ihmisiä joukkoomme. Oletko mahdollisesti yksi heistä? Sivun alaosasta löydät avoimet työpaikkamme sekä lisätietoja.
Kasvamme nopeaa vauhtia, joten kannattaa tarkistaa avautuvia paikkoja säännöllisesti tältä sivulta.
Mikä tekee meistä alan parhaan työpaikan?
- Vaihtelevat työtehtävät: Koska suurin osa raaka-aineistamme esivalmistellaan itse, sisältävät vuorot usein monipuolisesti eri tehtäviä!
- Kannustava ja avoin kulttuuri: Kaikilla työntekijöillä on aidosti mahdollisuus vaikuttaa ja tuoda oma ääni esiin.
- Selkeät polut uralla etenemiseen: Suurin osa esihenkilöistämme on aloittanut ravintolauransa meillä ravintoloatyöntekijänä.
- Kilpailukykyinen palkka ja hyvät henkilöstöedut: Maksamme myös Friends-lisää (0,47 €/h) kun työkokemusta yrityksessä on vähintään 1500 työtuntia.
- Korkea henkilöstötyytyväisyys: Vuoden 2024 henkilöstökyselyn mukaan jopa 97% työntekijöistä suosittelisi meitä työnantajana ystävilleen!
Mitä työntekijämme sanovat:
-
Meillä on hyvä työporukka täällä ja kaikki työnantajan puoleltakin toimii hyvin!
Juho
Oulu
-
Parasta Friends & Brgrsissa on monipuolinen työ ja hyvä yhteisöllisyys.
Emma
Pietarsaari
-
Voin kyllä suositella Friends & Brgrsia työpaikkana! Täällä on ihmisen hyvä olla!"
Sanna
Oulu
-
Suosittelen Friends & Brgrsia työnantajana, sillä työ on monipuolista sekä palkitsevaa. Kehittymismahdollisuudet, luotettavat esimiehet sekä palkka ovat myös yrityksemme loistopuolia.
Milla
Helsinki
-
Friends & Brgrsillä työskentelyssä parasta on hyvä yhteisöllisyys henkilökunnan sekä asiakkaiden välillä.
Pauliina
Pietarsaari
-
Friends & Brgrsissa arvostan ihanaa työpaikkahenkeä ja työpäivien erilaisuutta. Työvuoroon lähteminen ei harmita yhtään, sillä työpaikalla odottaa ihanat ihmiset.
Lauri
Helsinki
-
Parasta Friends & Brgrsillä on meidän huippu työporukka! Sopivan haastavat ja vaihtelevat työtehtävät tekee jokaisesta päivästä hiukan erilaisen ja jokaista työntekijää arvostetaan samalla tavalla riippumatta siitä, kuinka paljon vuoroja tekee tai missä asemassa on.
Siiri
Turku
-
Arvostan sitä että kaikkia kuunnellaan ja kohdellaan samalla tavalla riippumatta siitä missä asemassa olet. Arvostan myös sitä että kaikki yrittää aina parhaansa ja kaikilla on aina hyvä fiilis töissä!
Augusto
Helsinki
-
Friends & Brgrs on ollu paras työpaikka missä oon ikinä ollu, on iha hämmentävää et voi mennä töihin niin ettei ees harmita. Arvostan sitä et se on just sitä mitä sanoo olevansa, kaikki tehään ite eikä mistään tingitä. Työporukka ja yhteishenki on kans aivan uskomaton.
Lea-Lotta
Turku
-
Parasta on monipuoliset työtehtävät, rento työilmapiiri ja ihan parhaat työkaverit. Aina on kiva tulla töihin!
Karoliina
Seinäjoki
Muutama syy miksi työntekijät viihtyvät Friends & Brgrsilla
-
Vaihtelevat työtehtävät
-
Hauska sekä rento työympäristö
-
Ystävälliset sekä positiiviset työkaverit
-
Jännittävät mahdollisuudet kehittyä ja kasvaa uralla
Avoimet työpaikat
Inga matchande jobb
Connecta med oss och håll dig uppdaterad om nya jobb.
Tavallisia kysymyksiä ja vastauksia
-
Mitä ovat tyypillisiä työtehtäviä ja miltä tavallinen työpäivä näyttää?
Meillä työntekijät saavat opetella tekemään kaikkia työtehtäviä keittiön sekä salin puolella. Työtehtäviin kuuluu mm. asiakaspalvelu kassalla, raaka-aineiden esivalmistaminen, leipien leipominen ja tietenkin hampurilaisten valmistus. Työ on hyvin vaihtelevaa ja jokainen työpäivä näyttää erilaiselta!
-
Millaisia työvuorot ovat?
Työskentelemme kahdessa vuorossa: aamu- ja iltavuorossa. Yksi työvuoro on keskimäärin 6-8 tuntia. Työvuorot suunnitellaan kolmen viikon välein ja listoissa otetaan huomioon työntekijöiden toiveet aina kun mahdollista. Viikonloppuisin työt jaetaan tasan kaikkien tiimin jäsenten kesken.
-
Onko yhtiön sisällä mahdollista kehittää itseään?
Ehdottomasti! Kasvamme nopeaa vauhtia Suomessa ja tämä luo mahdollisuuksia astua johtotehtäviin. Arvostamme aikaisempaa työkokemusta Friends & Brgrsin sisällä ja olemme ylentäneet henkilökuntaa vuorovastaavan, vararavintolapäällikön sekä ravintolapäällikön tehtäviin.
-
Kenen kanssa työskentelisin?
Jokaisessa ravintolassa työskentelee n. 20-25 osa- ja kokoaikaista työntekijää, joista suurin osa on nuoria. Tiimiä johtaa ravintolapäällikkö, vararavintolapäällikkö sekä vuorovastaavat.
-
Millaista on työskennellä Friends & Brgrsilla?
Tavoitteenamme on luoda positiivinen työympäristö, jossa kaikki viihtyvät ja pystyvät kehittymään. Tämän saavuttamiseksi panostamme avoimeen keskusteluun ja siihen, että kaikki asiat hoidetaan kunnolla. Arvostamme henkilöitä, jotka ovat ystävällisiä, kunnioittavat toisia ja pitävät kovasta työnteosta muiden samanhenkisten tiimiläisten kanssa.